Elokuun loppupuolella tuli mahdollisuus osallistua ajokierrokselle, joka suuntautui Länsi-Lappiin. Ajoreittiä ei luonnollisesti ollut mahdollista ulottaa Ruotsin puolelle, mutta Norjan puoleinen raja oli vielä avoinna.
1. ajopäivä 21.8.2020
 |
Ajopäivän reitti ja matkaa 640 km |
 |
Tankkaus ja lounastauko Iissä |
 |
Kahvipaussi Torniossa Kukkolankoskella |
 |
Näkymä Aavasaksan vaaralta |
 |
Aavasaksan vaaran näkymiä |
 |
Jouninkauppan poro, Äkäslompolo |
2. ajopäivä 22.8.2020
Toisen ajopäivän suunnitelmat oli aika väljät joten kävimme ensin Äijäkosken kuohuja katsomassa ja sen jälkeen kävin vielä omatoimisesti yksin muutaman soratiepätkän ajamassa. Suunnitelmissa oli käydä myös kokeeksi yksi paikallinen tervahauta katsomassa ja sellainen löytyikin Muonionjoen varresta paikasta Reponiemi.
Iltapäivällä oli ohjelmassa osallistua motoristikirkkoon ja vielä ilta-ajelut Pallastunturin suuntaan.. niin tai siis ilta-ajelu kyllä vähän venähti pitkäksi, kun matkaa sillekin tuli yllättäen reipas 200 km. Mukava ajopäivä päätettiin maukkaalla ruokailulla Olostunturin kupeessa.
 |
Äijäkoski, näkymä pohjoiseen |
 |
Äijäkoski, näkymä etelään |
 |
Yksi kohde oli Reponiemen tervahauta. |
 |
Aamupäivän oma lisälenkki n. 73 km |
 |
Kangosvaaran mukavaa soratietä |
 |
VT 21 päällystetty 1971 ja tässä on siitä todiste. |
 |
Osallistuimme myös motoristikirkkoon |
|
 |
Kirkkoherran Kawasaki z1100 |
 |
Iltapäivän ja illan yhteinen ajokierros n. 210 km (Muonio - Pallastunturi - Raattama - Enontekiö - Yli-Muonio - Olostunturi - Muonio) |
3. ajopäivä 23.8.2020
Kolmas ajopäivä oli aamusta aika sateinen, mutta hyvät sadevaatteet päällä ei tullut kylmä eikä kosteuskaan läpi. Suunta kohti Kilpisjärveä ja ehkä Norjaan saakka oli tällä kertaa valmis suunnitelma.
Kaaresuvannon jälkeen noin 17 km on Järämän linnoitukset. Järämä on entisöity osa saksalaisten vuosina 1944 rakentamaa
Sturmbock–Stellung -nimistä linnoitusaluetta, jonka tehtävänä oli
suojata Jäämeren satamia. Tällä kertaa ei museo ollut avoinna, joten lyhyt kävelykierros lähimmillä linnoituskohteilla teki hyvää motoristien istumalihaksille.
 |
Miehistökorsu |
 |
Panssarintorjuntatykki |
 |
Käymälä 😬 |
Muutamien sadekuurojen myötä päästiin alkuiltapäivästä jo Kilpisjärvelle. Saana-tunturin huippu oli osasta vielä pilvien peitossa.
 |
Retkeilykeskus Saana-tunturin juurella |
| | | |
|
Kilpisjärvi taustalla |
Lounastauon jälkeen näytti ilma jo kirkastuvan, joten pyörien keulat kohti rajaa ja tarkoituksena käydä maisemareittikierros vielä Norjan puolella.
 |
Vuonon reunustaa vähän Skibot´enista pohjoiseen. |
 |
Nordnesstunnelen läpiajon (5,7 km) jälkeen oli paluupaikka Løkvollen. |
 |
Vesiputous E6 tien varressa |
 |
Vielä viimeiset maisemakuvat vuonon varresta ennen paluuta |
Sonkamuotkassa on tämä pieni putkiikki ja tämä oli varmasti edullisin kahvi+munkki tälle ajoreissulle. Liikkeessä on tavaraa joka lähtöön.
 |
3. ajopäivän reitti ja edestakainen matka n. 542 km. |
4. ajopäivä 24.8.2020
Neljäs ajopäivä olikin sitten aika suoraviivaista ajoa kohti Kokkolaa. Alkumatka oli sateinen (Lohitorpalle saakka), mutta sen jälkeen oli ajokeli oikein mukava ja aurinkoinen.
 |
Lohestajatorpan rannassa kalastajien jokiveneitä |
Yhden pyörän pikainen huoltotyö tehtiin Torniossa. Olipa liikkeessä yksi vanhempi Honda muiden uusien Yamaha pyörien joukossa.
Oman pyörän trippi mittari näytti ajomääräksi kokonaisuudessaan 2 150 km. Ehkä todellinen määrä oli likempänä 2 100 km. Onhan tuo keskikulutuskin (3.2 l/100 km) tuolle matkalle aika kohtuullinen 😃.
Suuret kiitokset reissukavereille mukavasta Länsi-Lapin ja Norjan ajokierroksesta ja upeasta majoituksesta Muoniossa. Oli helppoa olla matkassa, kun pääpiireissään paikat ja tiet oli muille osallistujille enemmän tuttuja. Koska omat ajoreittini on nykyisin suuntautunut lähialueen pienille sorateille ja metsäpoluille, niin tämä pidempi matka-ajo toi mukavaa vaihtelua siihen.