Tervahautakierros kolmen kunnan alueelle.
Toukokuun alkupuolelle varasin yhden lomapäivän työstä ja suunnittelin ajokauden ensimmäisen päivän mittaisen ajokierroksen jossa kävisin useammalla tervahaudalla kerroksen varella. Ajoreitin suunnittelin osin entuudestaan tuntemieni teiden mukaan ja suuntasin reitin pääosin kuiviin maastoihin, jotta kelirikko ei haittaisi suuresti ajoa eikä ajoni tiestöä.
Aamu oli poutainen, mutta tämän vuoden toukokuulle tyyppillisen kylmä (+6 astetta klo 9)
 |
Aamulla piti valita kummalla pyörällä lähdetään kuntakierrokselle 😉 |
Kokkola (Kälviä)
Ensimmäiset kolme tervahautaa löytyi kun kääntyi tieltä 7712 (Kangas - Kungas) Luikkuunharjun alueelle. Pesäkivet on myös tämän tien varressa, mutta tällä kertaa ei sinne saakka tullut ajettua. Jätin sen alueen käymisen toiseen kertaan ja käyn vaikka erikseen katsomassa miltä pesäkivet näyttää tällä hetkellä (varmaan ihan samalta kuin vuosia sitten).
Tervahauda näkyivät maastossa hyvin, vaikka yhtä tervahautaa (kuvan läntisin tervahauta) oli ilmeisesti muokattu metsän hakkuun yhteydessä.
Seuraavat tervahaudat olivat jo lähellä Kungasta ja lähellä tietä (karttakuva alla).
Maastopyörä voisi olla minulle myös kätevä väline liikkua tervahautojen kartoituksessa. Jatkuva pysähtely moottoripyörällä, ajovarusteiden osittainen riisuminen ja uudelleen pukeminen (ajohanskat pois, silmälasit pois päästä, kypärä pois päästä, ajohuppu pois päästä, korvatulpat pois korvista, ajotakki auki tai pois päältä, pyörän parkkeeraus seisontatuelle tukevalle alustalle, pyörän lukitseminen (joskus myös kypäränkin lukitseminen tai mukaan ottaminen) vie aina jonkin verran aikaa kun lyhyitä pysähdyksiä tulee tiuhaan.
Ajoreitti on varsin mieluinen ajaa moottoripyörällä ja tässä reitin GPS reitti vielä erillisenä linkkinä:
Kangas-Kungas. Tie on osan matkasta asfalttia (Kangas - Vuollet väli) ja loppuosa on hyväkuntoista soratietä.
Kannus
Seuraavana ajoreitti siirtyikin jo Kannuksen pohjoispuolelle.
Seuraavat haudat löytyikin Hietajärven alueelta. Tässä kartassa näkyvä Lautakodankangas on aika iso hiekka/soramonttualue josta nostetaan maa-ainesta vielä aktiivisesti.
Lautakodankankaan tervahaudan välittömässä läheisyydessä oli myös tällainen hirsirakennuksen jäännös. Mahtoikohan tämä olla aikaoinaan tervanpolttajien tukikohtana (tervapirtti).
Hietajärven alueella on myös paljon kivikautisia rakennelmia, jotka näkyvät vielä jonkin verran maastossa. Aluetta on ilmeisimmin kartoitettu laajasti, koska Hietajärven tervahaudan lähellä oli asiaa kuvaava infotaulu.
Ajoreitti Kannus - Hietajärvi on pituudeltaan 23.3 kilometriä. Reitin voi aloittaa Kannus - Himanka tieltä kääntymällä
Haapalantielle. Tie on alku matkasta asfalttia Märsylään saakka (n. 10
km) ja loppuosa hyväkuntoista soratietä. Reitin GPX tieto:
Kannus - Hietajärvi
 |
Kannus - Hietajärvi ajoreitti |
Kalajoki (Himanka)
Uuden- ja Vanha Someron tervehaudat kävin katsomassa lyhyen tauon jälkeen jonka pidin Kivikankaan tulipaikalla. Olisin tässä ajoreitin valinnut polkua pitkin, joka kartassa näkyy "Kapulasilta" nimellä, mutta siinä oli yksi ojan ylitys aika jyrkällä reunalla, jota en yksin moottoripyörällä liikkuessa yrittänyt kuitenkaan ylittää, vaan tein kierroksen pidemmän kautta.
Pernun tervahaudat olivatkin osin tutuilla paikoilla joissa on aikanaan nuoruudessa tullut käytyä suunnistusrasteilla käydessä. Toki maasto on paljon muokkautunut ja muuttunut aikojen saatossa (onhan tästä jo yli 30 vuotta aikaa kun näissä maisemissa on enemmän tullut liikuttua).
Kruununkivi
Poikkesin myös historiallisessa paikassa eli Kruununkiven rajapyykillä, jonka arvellaan olleen aikoinaan (1400 luvulla) Ruotsin ja Venäjän välinen raja (Pähkinäsaaren rauhanraja). Nämä rajaasiat ovat kuitenkin hyvin tulkinnanvaraisia, mutta joidenkin tietojen mukaan tässä olisi yksi Kruununkiven rajapyykki ja raja aikoinaan olisi noudattanut Pahkalan joen mutkikasta linjaa aina merelle saakka.
Kuununkiven karttalinkki:
Kruununkivi
Ajoreitti
Ajoreitti Hietajärvi - Pernu on pituudeltaan 13 kilometriä. Reitti on pääosan matkasta hyväkuntoista metsäpolkua/ajouraa. Kuvan reitillä näkyvä yksittäinen poikkeama on käynti
Kivikankaan tulipaikalla. Reitin GPX tieto:
Hietajärvi - Pernu
Kalajoki
Varsinaisen Kalajoen puolella kävin vielä kolme tervahautaa jotka sopivasti osuivat ajoreitille joka alkoi
Louenevan kohdalta kohti Kurikkalaa ja Rahjaa.
Kaalikosken tervahauta
Kurikkalan tervahauta
Rahjan tervahauta
Ajoreitti
Ajoreitin GPX tieto:
Loueneva - Kurikkala - Rahja 15 km