Moottoripyörillä Norjan vuonoille.
Alkukesälle lomaviikko ja heti matkaan kohti Norjan keskiosia. Pääpiirteissään suunnitelmissa vain kohteet
Trondheim ja
Geiranger. Muut osat matkan reitityksistä ja kohteista päätettiin reissun aikana. Mitään majoituksia ei etukäteen varattu joten leiriytymisvälineet olivatkin käytössä lähes koko matkan ajan.
Ensimmäinen ajopäivä ma 12.6.2023
Oikeastaan ensimmäinen ajopäivä oli jo su 11.6.2023 sillä se oli siirtymäajo Kokkolasta sovittua kokoontumispaikkaa Tornio/Haaparanta.
Torniosta täytyi minun hankkia vielä lisämateriaalia suojapussin osalta, jotta teltan ja makuualustan sain paremmin kiinnitettyä tuohon Hondan matkustajan istuimelle hihnoilla kiinni.
Ensimmäisen päivän tavoitekohde oli Östersundin leirintäalue. Ajoreitiksi Google suosittelikin kohtuullisen mukavia ja hiljaisia Ruotsin läpi johtavia teitä ja sehän sopi meille, kun rauhallisesti matkaa edettiin. Päivämatkan pituus tässä 700 km.
Kolme tankkaustaukoa (pyörät ja kuljettajat) piti pitää. Ensimmäinen muistaakseni Långträsk, toinen Lycsele ja kolmas Strömsund
Östersundin leirintäalue oli oikein mukava ja rauhallinen paikka. Vähän jännitti itseä miten nämä telttayöpymiset itseltä vielä onnistuu. Onnistuihan se teltan pystys ihan helposti, mutta aika nopeasti huomasin merkittävän puutteen vanhassa makuualustassani. Eihän se tällainen ikämiesluokan ruumis enää kovalla alustalla pitkään puutumatta jaksa, jolloin tosi paljon yöunta kova makuupaikka häiritsi. Näillä kuitenkin mentiin vaikka vähän sattuikin.
Toinen ajopäivä ti 13.6.2023
Toinen ajopäivä suuntautui jo kohti Norjaa ja tavoitteena tälle päivälle oli päästä Trondheimiin saakka. Matkan aikana päädyttiin suuntaamaan kohti
Storsandin leirintäaluetta, joka on matkan varrella vähän ennen Trondheimin kaupunkia.
|
Åren hiihtokeskuksen parkkipaikka |
|
Storsand camping |
Storsandin leirintäalueelle majoittumisen jälkeen kevennettiin pyöristä pois laukut ja lähdettiin tutustumaan Trondheimin keskustaan alkuillan aikana. Nähtävää kaupungissa olisi ollut pidempäänkin. Varmaan Trondheimin tunnistetaan monista kuvista kuitenkin juuri näistä värikkäistä rakennuksista, jotka on Nidelva joen kahta puolta.
|
Östersund - Trondheim (Storsand camping) 251 km |
Kolmas ajopäivä ke 14.6.2023
Neljännen ajopäivän ensimmäisenä tavoitteena oli ajaa ainakin Atlantin rantatie (
Atlantic Road) ja edetä kohti lähemmäksi Geirangerin vuonoa johonkin leirintäalueelle yöksi.
|
Ensimmäinen lauttamatka (Halsa - Kanestraum) matkalla Kristiansundiin |
|
Kristiansundissa tehtiin lyhyt kaupunkikierros ja pidettiin lounastauko samalla |
|
Atlantic Road (Atlanterhavsveien) |
|
Trondheim - Kristiansund - Lerheim (Saltkjelsnes camping) = 320 km |
Neljäs ajopäivä to 15.6.2023
Neljännestä ajopäivästä odotettiin tulevan jännittävin ja varmasti myös haastavin, sillä ajo suuntautui kohti "Röllitietä" eli
Trollstigvegen, jossa tie mutkittelee laaksosta rinnettä ylös kohti Stigrøraan
Trollstigenin jälkeen mutkittelevan laakso-osuuden ja yhden lauttamatkan jälkeen lähestyttiin jo ajopäivän tavoitetta eli Geirangerin vuonoa. Tarkoitus oli yöpyä Geirangerin leirintäalueella ja vähän tutustua lähialueeseen taas loppupäivän ajan.
|
Geirangerin vuono |
|
Geirangerin vuonon pääte, jossa kylä ja vilkas leirintäalue
|
|
Leirintäalue ja teltta taas pystytetty. |
|
Kylän ja leirintäalueen läpi virtaa joki (tosi äänekäs kosken kohina)
|
Kevennettiin taas pyöriä ylimääräisistä laukuista ja ajettiin mutkatietä ylös vuonon pohjalta korkeimmalle huipulle johon pääsee ajamalla. Paikka on on
Dalsnippa ja se on 1476 metrin korkeudessa. Matkaa ei ole Geriangerista kovin pitkästi (21 km), mutta tie on mielenkiintoisen mutkainen koko matkan. Dalsnipan näkötasanteelle pääsi ajamalla vain maksamalla 170 kruunun maksun.
|
Lerheim - Geiranger =111 km |
Viides ajopäivä pe 16.6.2023
Tämä olikin sitten ensimmäinen paluupäivistä ja hiljakseen pyörien keulat piti kääntää taikaisin kotia kohden. Reittisuunnittelua nopeasti aamulla ja päädyttiin tekemään vielä viimeinen kierros vuonon reunoja kiertämällä ja ensin laivamatka Geirangerista - Hellesyldiin josta vasta paluuajo varsinaisesti alkoi. Tavoitteena oli päästä jo Ruotsin puolelle yöksi jotta viimein ajopäivä riittäisi ja ehditään iltalaivalla siirtyä Uumajasta Vaasaan.
|
Seven Sisters putoukset näkyi hyvin laivan kannelta |
|
Käsittämättömän hieno tie oli myös vuonon ja järvien reunoja kiertelevä Strynevegen (tie nro 15) |
|
Lounastauko vielä Norjan puolella korkealla paikassa Grotli |
|
Geiranger (laiva)- Hellesylt - Fjällnäs = 487 km |
Kuudes ajopäivä la 17.6.2023
Viimeinen ajopäivä alkoi läheltä Ruotsin ja Norjan rajaa paikasta
Fjällnäs. Tämä viimeinen yö oltiinkin tilavassa majoituksessa ihan 84 tien vieressä. Paremmin sai kunnon petissä nukuttua ja aamun lähtö oli nopeampaa. Pitkä ajo kohti Uumajaa alkoi puolipilvisessä säässä heti aamusta. Reissun ainoa sadepäivä oli edellisenä ajopäivänä Norjan puolella ja silloinkin vain muutaman tunnin ajan, joten sadevaatteetkin tuli testattua matkan aikana kertaalleen.
Laivalle ehdittiin hyvin ja tämä ensimmäinen laivamatka pyörän kanssa olikin minulle ihan uusi kokemus. Ehkä turhaa pyörän huolellista kiinnittämistä liinoilla tuli harjoiteltua ja samalla kädet sai mukavasti liattua. Viimeinen etappi olikin sitten yöllinen ajo Vaasasta Kokkolaan ja sekin sujui hyvin mutta varovasti ajaen (alkumatkalla heti yksi kookas hirvi seikkaili hirviaidan ja tien välissä ja sai meidän pyörämiehet varovaiseksi heti alkuunsa)
|
Uumajan satamassa |
|
Fjällnäs - Uumaja = 602 km |
Näinkin pitkä ajoreissu onnistui hyvin todella vähällä suunnittelulla. Säät toki suosivat meitä tällä kertaa tosi paljon ja majoituksesta ei juurikaan tarvinnut kantaa huolta etukäteen, sillä merkittyjä leirintäalueita on Norjassa ja Ruotsissa riittävästi. Itse saan jatkossa kiinnittää enemmän huomiota omiin leiriytymisvarusteisiin (pyörä ja laukut kyllä toimivat) ja mm. hyvän telttapatjan tärkeys on suuri sillä kunnolliset lepojaksot ajopäivien välillä ovat tarpeen näinkin pitkällä matkalla.
Valtavan suuri kiitos mukavasta matkaseurasta myös Ristolle ja Juhanille. Toivottavasti matkareissut jatkuu vielä vuosia.