Tervahaudat:
Ensimmäiset tervahaudat paikansin sopivasti jo menomatkalla valtatie 13 varrelta Vetelin ja Perhon välimaastosta.Varsinaiset suunnitellut tervahaudat olivat Perhon Möttösessä. Kohteet ovat lähellä Perhon ja Kyyjärven rajaa, joten yhdelle kohteelle pitikin ajaa ja suunnistaa Kyyjärven puolelta. Lehtikankaannevan kohdalla jäi kolme kohdetta paikantamatta huonon ajouran vuoksi ja alueella olevan vähäisen metsätyön ollessa käynnissä.
Tervahaudat tällä alueella olivat pääosin kooltaa aika isoja, joten näistä on aikanaan ollut paljon työtä ja toivottavasti myös tuloa alueen metsänomistajille.Yhden tervahaudan lähellä (n. 300 metriä) oli asutusta josta pari koiraa otti minusta vainun ja kovan haukunnan myötä sainkin kahdesta koirasta seuraa ennen kuin olin taas takaisin moottoripyörällä. Toivottavasti koiran omistaja sai houkuteltua metsästyskoirat takaisin pihapiiriinsä käskyttämisen avulla.
Muutama yksittäisen tervahaudan paikansin vielä päivän päätteeksi mm. Perhon tuulimyllypuiston alueelta. Kaiken kaikkiaan sain paikannettua 18 tervahautaa tällä päivän mittaisella kierroksella. Myös maastossa tuli suunnistettua noin 6 - 7 km verran, joten ei ihan kaikki kohteet olleet ajouran lähellä. Hyttysiä, paarmoja ja kärpäsiä oli taas riittävästi, joten eipä näissä kohteissa kovin pitkää voinut tehdä kuntoarviota.
Tässä muutamia karttalinkkejä tervahaudoille joissa myös kävin
- Pulkkisenaho, Perho
- Kettukangas, Perho
- Rotakangas, Perho
- Tuomala, Perho
- Kotila, Perho
- Someroharju, Veteli
- Teollisuustie, Veteli
Kodat ja tulipaikat:
Muutama kota oli alueella joilla pysähdyin. Ensimmäinen kota oli lähellä Ahvenkosken tervahautoja ja kodan lähellä oli puuvarasto ja ulko wc. Kota on myös merkitty viralliseen maastokarttaanToinen kota, jossa pidin myös lounastauon ja kuivattelin vaatteita, oli Perhossa sillä alueella, jossa paikansin tervahautoja suunnitelman mukaisesti. Paikka on Pajulammin tien varrella
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti